HISTORIA
Tambest Glass Solution perusta on kahdessa vahvassa suomalaisessa lasialan edelläkävijäyrityksessä: Suomen Turvalasi Oy:ssä ja Tambest Oy:ssä.
Suomen Turvalasi Oy
Suomen Turvalasi Oy perustettiin toukokuussa 1985 nimellä Lounais-Hämeen Lasipalvelu. Ensimmäiset vuodet toiminta oli tyypillistä lasitusliiketoimintaa; korjauslasituksia, tuulilasinvaihtoja, lasitusurakointia jne. Vuonna 2001 yritys aloitti karkaistun turvalasin tuotannon ja muutti nimensä Suomen Turvalasi Oy:ksi. Uusi yritysnimi kuvasi tehokkaammin uutta tuotekokonaisuutta ja osaamista. Valitun strategian mukaisesti, yritys aloitti vuonna 2005 myös laminoidun turvalasin valmistuksen.
Yrityksen liiketoiminta on ollut perustamisestaan lähtien nousujohteista ja kasvuhakuista. Syyskuussa 2008 tuotevalikoima lisääntyi taivutetulla lasilla Suomen Turvalasin ostettua Euroopan tunnetuimpiin kuuluvan arkkitehtuurilasien taivuttajan Tambest Oy:n liiketoiminnan.
Tambest Oy
Tambest Oy on vuodesta 1984 lähtien valmistanut, myynyt ja markkinoinut vaativia taivutettua laseja kansainvälisille markkinoille. Perustamisestaan lähtien, Tambest Oy on pyrkinyt palvelemaan asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla – heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tämän asenteen tuloksena on syntynyt useita alan merkittäviä innovaatioita mm. optisesti vaikeiden pallo-, kartio- ja paraboloidimuotoisten lasien taivutusmenetelmät. Yritys tunnetaankin kansainvälisesti luotettavana, haastavien lasiratkaisujen valmistajana.
Tambest Glass Solutions Oy
Forssan tehdasrakennuksen laajennuksen valmistuttua keväällä 2010 yhtiön koko lasinjalostustoiminta siirrettiin saman katon alle Forssaan. Samalla yritysten liiketoiminnat sulautettiin entistä tiiviimmin yhteen ja yritykselle luotiin uusi yhteinen nimi vastaamaan entistä laajempaa tuote- ja palvelukokonaisuutta.
Tänä päivänä yrityksen tuote- ja palveluvalikoima on markkinoiden kattavin. Valmistamme tasomaiset ja taivutetut lasit ja toimitamme ne tarvittaessa rakenteineen paikalleen asennettuna - avaimet käteen -periaatteella.



